torstai 7. toukokuuta 2015

Pelko chilinviljelijän persauksissa!

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Pelko persauksissa aamulla kasvihuoneeseen katsomaan, miten chilit ja tomaatit on pärjänneet ensimmäisen yön. Ensimmäisenä katsomaan lämpömittaria, että paljonko on ollut yön minimilämpötia. Olisi pitänyt painaa min/max nappia, niin painoin reset nappia. No ei minua olisikaan kiinostanut, kuinka lämmintä kasvihuoneessa on yöllä ollut.

Viimeyö oli kyllä muutenkin lämmin, ulkona ainakin forecan mukaan on ollut oin 10 astetta lämmintä. Mutta olisi se ollut kiva tietää kasvarinkin lämpötila.

Cayenne Long Slim(capasium annaum) näyttää hyvinvoivalta ensimmäisen kasvihuoneessa vietetyn yön jäljiltä.
Cayenne Long Slim kasvihuoneessa.
Cayenne Long Slim kasvihuoneessa.




Muutenkin kasvihuoneessa oli kaikki, niin kuin pitääkin. Kirsikkatomaattikin näytti niin hyvinvoivalta.
Kirsikkatomaatti kasvihuoneessa.
Kirsikkatomaatti kasvihuoneessa.




Tänään laitoin myös noin 50kpl punasipulia ja 5 metriä porkkanaa avomaalle. Porkkanan mittayksikkö on metriä, koska olivat sellaisessa valmiissa nauhassa, mikä istutettiin sellaisenaan maahan. Onneksi vähän vilasin netistä, sipulin istutuksesta, Ajattelin, että ei sipulia voi väärin istuttaa, kunhan vaan laittaa sen oikein päin. Pitihän se sipuli istuttaa maahan, niin että 1/3 jää näkyviin. Olisin varmaan laittanut 5cm kuoppaan, jos en olisi vähän vinkkiä katsonut. Vähän niitä olisi vielä voinut nopeuttaa, kun olisi liottanut lämpöisessä vedessä, mutta ei mulla mihinkään ole kiire ja nuo pienemmät sipulit on mielestäni paremman makuisia, kun suuret. Kuvakin vähän näyttää heilahtaneen.
Punasipulit istutettu.
Punasipulit istutettu.


Siemenperunatkin tuli ostettua, pitäisi niille vaan möyhiä paikka tontinreunalle.




2 kommenttia:

  1. Sipuleiden istutussyvyys suositus hieman vaihtelee. 1/4-1/2. 1/2 on ihan hyvä ja harso päälle ettei linnut kuopsauttele niitä ympäri. Se on ainakin täällä varpusten mielipuuhaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harsoa ei kyllä ole ja vielä ainakin on saanut olla rauhassa. Toivotaan, että saa olla jatkossakin. Tuolla toisaalla on erittäin kuivaa multaa, siellä varpuset tykkää tehdä noita kuoppiaan ja kylpeä siinä mullassa, tai mitä tekevätkään. Kokeilin, tuleeko tunnisteista nyt palautetta, mutta ei niitä tainnut kukaan lukea :D

      Poista