Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punasipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punasipuli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. lokakuuta 2015

Lokakuun lopun sadonkorjuuta

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Osa porkkanoista ja sipuleista on ollut vielä nostamatta. Ajattelin, että tuon kovan pakkasjakson jälkeen maassa ei ei enää ole mitään syötäväksi kelpaavaa, mutta olihan siellä.
Punasipuleista oli päällimmäinen kerros vähän huonon näköistä, niin se piti ottaa pois, muuten näytti ihan hyvältä. Porkkanatkin näyttivät ihan hyviltä, mutta maku ei enää ollut niin raikas ja tuore, kun heinäkuussa. Toki vieläkin hakkasi kaupan porkkanat mennen tullen.
sato
Porkkanat on istutettu lidin siemenpussista, missä oli siemenet valmiissa nauhassa. Porkkanoista löytyi väreissä, normaali oranssi, Kellertävä oranssi, Keltainen ja valkoinen. Ei oikein vakautettu porkkanalajike, koska noin paljon värimuunnoksia.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Chilihampurilainen (Hababurger)

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Katso myös toisesta blogistani ohjeet Tuliset chilisämpylät klikkaamalla tästä.
Hampurilaiseen käytettiin leipänä normi paahtoleipää, paahtimen kautta.
Valkosipulimajoneesin päälle tuoretta kurkkua ja tomaattia(molemmat omasta kasvihuoneesta)lisukkeet
Pihvinä naudan 180g hampurilaispihvi, ei jätä isompaakaan miestä nälkäiseksi.(tosin minä söin näitä hampurilaisia kaksi)biffi
Pihvin päälle lisää valkosipulimajoneesia, punasipulia ja Habanero, nekin tuoreita tänään omasta maasta poimittuja.habat
Maku oli kyllä todella kohdallaan. Habaneron maku tuli erittäin hyvin esiin ja tulisuuskin oli itselle juuri sopiva.valmis
Suosittelen!

tiistai 25. elokuuta 2015

Syksyn satoa 100% luomua

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Omasta pihasta vähän muutakin satoa, kuin chiliä. Porkkanoita, punasipulia, perunoita ja mustaherukoita.sato

Perunat keitettiin ja syötiin punasipulin ja voin kanssa. Maku oli erittäin maukas, kuin kevään ensimmäisissä varhaispernoissa.pesty
Mustaherukat menivät mehulingon läpi, mehu on yhtä paksua, miltä se näyttääkin, mutta ei sitä tarvi lasinpohjalle, kun pienen määrän ja loput vettä.mehu

Määrällisesti mehua ei paljon tullut, mutta laimennus suhde on noin 2 osa mehua ja 8 osaa vettä.purkitettu

torstai 7. toukokuuta 2015

Pelko chilinviljelijän persauksissa!

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Pelko persauksissa aamulla kasvihuoneeseen katsomaan, miten chilit ja tomaatit on pärjänneet ensimmäisen yön. Ensimmäisenä katsomaan lämpömittaria, että paljonko on ollut yön minimilämpötia. Olisi pitänyt painaa min/max nappia, niin painoin reset nappia. No ei minua olisikaan kiinostanut, kuinka lämmintä kasvihuoneessa on yöllä ollut.

Viimeyö oli kyllä muutenkin lämmin, ulkona ainakin forecan mukaan on ollut oin 10 astetta lämmintä. Mutta olisi se ollut kiva tietää kasvarinkin lämpötila.

Cayenne Long Slim(capasium annaum) näyttää hyvinvoivalta ensimmäisen kasvihuoneessa vietetyn yön jäljiltä.
Cayenne Long Slim kasvihuoneessa.
Cayenne Long Slim kasvihuoneessa.




Muutenkin kasvihuoneessa oli kaikki, niin kuin pitääkin. Kirsikkatomaattikin näytti niin hyvinvoivalta.
Kirsikkatomaatti kasvihuoneessa.
Kirsikkatomaatti kasvihuoneessa.




Tänään laitoin myös noin 50kpl punasipulia ja 5 metriä porkkanaa avomaalle. Porkkanan mittayksikkö on metriä, koska olivat sellaisessa valmiissa nauhassa, mikä istutettiin sellaisenaan maahan. Onneksi vähän vilasin netistä, sipulin istutuksesta, Ajattelin, että ei sipulia voi väärin istuttaa, kunhan vaan laittaa sen oikein päin. Pitihän se sipuli istuttaa maahan, niin että 1/3 jää näkyviin. Olisin varmaan laittanut 5cm kuoppaan, jos en olisi vähän vinkkiä katsonut. Vähän niitä olisi vielä voinut nopeuttaa, kun olisi liottanut lämpöisessä vedessä, mutta ei mulla mihinkään ole kiire ja nuo pienemmät sipulit on mielestäni paremman makuisia, kun suuret. Kuvakin vähän näyttää heilahtaneen.
Punasipulit istutettu.
Punasipulit istutettu.


Siemenperunatkin tuli ostettua, pitäisi niille vaan möyhiä paikka tontinreunalle.