Näytetään tekstit, joissa on tunniste lautta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lautta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. helmikuuta 2016

Villit chilit eivät kiirehdi itämisen kanssa

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



lautta_villit

Villit chilit eivät näytä pitävän mitään kiirettä itämisen kanssa. Siemenet on laitettu itämään 20 marraskuuta, eikä vieläkään ole itänyt, kun yksi.

Ainoa itänyt on C.Chinence – Charapita.

Muille kokeillaan antaa vähän shokkihoitoa. Käytin tänään idätyslauttaa pakastimessa, niin että lautan pinta meni melkein jäähän. Kokeillaan tätä äärimmäistä lämpötilan vaihtelua muutamana päivänä ja seurataan, onko sillä vaikutusta asiaan.

Pakastimesta lautta siirrettiin lämpimän leivinuunin päälle, jossa se saa olla huomiseen saakka. Leivinuunin päällä on varmaan noin 35 astetta lämmintä ja siitä kun siirretään taas huomenissa pakastimeen –18 asteeseen, niin eiköhän siinä jo puhuta aika rajusta lämpötilanvaihtelusta.

Luulisi, että lämpötilanvaihtelu saa siemenen sisällä vähän eloa aikaan. Saattaa toki olla,  että näin raju vaihtelu on pahastakin, mutta senhän näkee sitten.

Kärsimättömänä ihmisenä yli kahden kuukauden odotuksen jälkeen pitää tehdä jotakin radikaalia. Laitetaan sitten uudet siidut itämään, jos ei tuosta heräile.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Itämään 26 uutta lajiketta

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Tälläinen näpertelykin muuttuu hermoja raastavaksi hommaksi, kun on ensimmäistä päivää tupakkalakossa. Päätä jomottaa ja olo on mitä erikoisin, joko se johtuu tupakoimattomuudesta tai sitten flunssa pukkaa päälle samalla kertaa. Työnantaja muutti tehdasalueen savuttomaksi vuoden alusta ja taitaa olla helpompi lopettaa kokonaan kun kärvistellä kahdeksan tuntia joka arkipäivä.
Nikotiinilaastaria on kaksi vahvinta mallia samaan aikaan plus nikotiini imeskelytabletteja lisäksi. Olen sitä mieltä, että jos tuosta tupakasta haluaa eroon, niin nikotiini valmisteista ei ainakaan saa tinkiä, nikotiinia pitää aluksi olla niin paljon, että melkein pahaa tekee. Vähennetään niitä sitten ajan kanssa.

Mutta asiaan, itämään laitettiin 26 uutta lajiketta, jo purkitettujen 49 lajikkeen lisäksi. Kolmella muullakin lautalla on vielä siemeniä itämässä, etenkin villeistä chililajikkeista ei ole vasta kun yksi siemen itänyt.lautta

 

Lautta no:1

Capsicum baccatum

  • Stripe
  • PI 260560
  • Duice Dolor
  • PI 441552
  • Bubba
  • Heart Throb
  • PI 441550
  • Polumbo
  • Ubatuba Campuci
  • Quitisho
  • Inka Berry
  • PI 439361
  • sugar Rust (orange)
  • Birgit's Locoto
  • PI 441531
  • Peruvian Giallo Arancio
  • Duke Baccatum
  • Jamaican Bell
  • PI 260567
  • Hot Tree Pepper

Lautta no:2

Capsicum baccatum

  • Inka Red Drop
  • CO 2598
  • Criolla Sella

Capsicum pubescens

  • La Palma
  • Rocoto Red Punainen
  • Rocoto Peru Bitdumi

perjantai 8. tammikuuta 2016

Uusia purkituksia, nyt 49 eri lajiketta

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Lautalla näytti taas siltä, että olisi aika purkittaa muutama taimi. Osa oli jo venynyt vähän turhankin pitkäksi.lautta
Tänään purkitettiin:
  • Aji Rico xx
  • Bishophat xx
  • Kellu Ucha x
  • Aji Fantacy x
  • Aji Rojo x
  • Habanero Mustard x
purkit
 
 
Kaikki kasvamassa olevat lajikkeet:
Capsicum annuum
  • Bolivian Rainbow x
  • Melinda x
  • Ärsyttävä Terska x
Capsicum baccatum
  • Starfish xxx
  • Aji Benito x
  • Aji Verde x
  • Aji Fantacy  xx
  • Condom paprika x
  • Aji Colden x
  • Aji Rico xx
  • Bishophat xx
  • Kellu Ucha x
  • Aji Rojo x
Capsicum chinense
  • Habanero Red Dominica xx
  • Bonda ma Jacques xx
  • Trinidad Scorpion CARDI xxx
  • Yellow Habanero x
  • Chocolate Habanero x
  • Goronong x
  • Caramel Bhut Jolokia xxx
  • Pink Habanero x
  • Trinidad Perfume xx
  • Chocolate Fatalii x
  • Habanero Sudden Death xx
  • Carolina Reaper x
  • Limon x
  • 7 pot prino yellow x
  • Chaqmpion cap334 x
  • Habanero Mustard x
Capsicum pubescens
  • Manzano Orange(Yellow) x
  • Turbo Pube(red) xx
  • Ecuador Red Pepper For Hell x
  • Rocoto P360 xx
  • Manzano Rojo xx
  • Turbo Pube xxxx
  • Rocoto Montufar xx
  • Manzano Orange xx
  • Rocoto Red xx
  • Canario x
  • Rocoto San Isidro x
  • Orange Rocoto x
  • Chile De Seda x
  • Giant Rocoto x
  • GRIF 9345 x
  • Rocoto Santa Natalia x
  • Ultra Pube x
  • Mexican red x
  • Mini Rocoto X guetemala orange x
Capsicum frutescens:
  • Senegalin Chili x

Villit chilit
  • Charapita(C.Chinence)

chili

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lautalla tapahtuu ja lajikemäärä kasvaa

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Lautoilla itävät melken viimeiset chilit, pitää tehdä inventaario ja laskea, montako puuttuu sadasta. Vielä kerkeää laittaa itämään jokusen lajikkeen.

Epäilisin, että purkitettuna olisi nyt noin 80 eri chililajiketta ja lisää itää lautalla koko ajan.

Lautalla numero1 oli muutamassa päivässä itänyt Aji Benito ja Ärsyttävä Terska. Jos olet joskus kasvattanut tuota ärsyttävää terskaa, niin laitappa komenttikentään vähän tietoja siitä.



Lautalla 2 myös Aji Fantacy kurkotteli jo taivasta kohden.


Lautalla 3 oli vähän pitemmän aikaa ottanut, ennen kun Mini Rocoto X Rocoto Guatemala Orange F2 on itänyt. Saa nähdä, että minkähänlaisia marjoja tämä risteytys tekee. Tämä ei ole itse risteyttämäni, vaan siemenet ovat peräisin Chilitunarilta.


Neljännellä lautalla ei ole tapahtunut mitään uutta villien chilien kanssa, mutta odotellaan rauhassa. Itävyyttä voisi vähän nopeuttaa, kun laittaisi lautan yöksi aina jääkaappiin, mutta laiskuus laiskuus...

perjantai 1. tammikuuta 2016

Capsicum baccatum lajin chilit itämään

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kahdelle eri idätyslautalle laitettiin itämään Capsicum baccatum lajin chilejä. Yhteensä 18 eri lajiketta.

Osalla chileistä mielenkiintoisia nimiä, kuten Condom Paprika ja Ärsyttävä Terska. Pitää näitä lajikkeista itsellekkin kaivaa vähän tietoa netistä.

Ensimmäiselle lautalle laitettiin:


  • Aji Finlandia
  • Condom Paprika
  • Aji Colden
  • Champion CAP 334
  • Aji Benito
  • Kaleidoskop
  • Kellu Ucha
  • Ärsyttävä Terska
  • Aji Norteno





Toiselle lautalle laitettiin itämään:


  • Lemon Drop
  • Aji Amarillo
  • Aji Fantacy
  • Aji Verde
  • Omnicolor
  • Bishop's Hat
  • Trepadeira do Werner
  • Aji Rico
  • Aji Rojo


perjantai 20. marraskuuta 2015

Villichilien idätys

 

villit

Lautalle laitettiin itämään vähän harvinaisempia chilinsiemeniä.

Chilit:

  • C.Chacoënse - CO 1403
  • C.Lanceolatum
  • C.Baccatum var. Baccatum - Mini mini
  • Baccatum var. Baccatum - ”NOT topgirl”
  • C.Chacoënse - CO 4392
  • C.Baccatum var. Baccatum - PI 439361
  • Täti-E:n Senegalin chili
  • C.Chacoënse – CAP 499
  • C.Frutencens - Duke Pequin
  • C.Chinence – Charapita
  • C.Chacoënse var. Exile
  • C.Baccatum var. Baccatum – Pea

 

 

 

 

Toiselle lautalle itämään lähti joukko supertulisia Capsicum chinense lajin chilejä.tuliset

Supertuliset:

  • Pink Habanero(Capsicum chinense)
  • 7 Pot(Capsicum chinense)
  • Chocolate Fatalii(Capsicum chinense)
  • Trinidad Perfume(Capsicum chinense)
  • Fatalii(Capsicum chinense)
  • Naga Morich(Capsicum chinense)
  • Carolina Reaper(Capsicum chinense)
  • 7 Pot White(Capsicum chinense)
  • 7 pot primo yellow(Capsicum chinense)

Myös vähän miedompia chililajikkeita on tulossa kasvatettavaksi, mutta ei laiteta niitä aivan vielä kasvamaan.

Tälläkin hetkellä kasvamassa on 23 eri lajiketta, mitkä ovat lautalta siirretty sirkkalehtisenä purkkiin.

torstai 12. marraskuuta 2015

Chilin idättäminen lautalla

Osta heti, klikkaamalla mainosta!




lautta1Moni on facebookin puolella kysellyt, chilin idättämisestä lautalla, niin laitetaanpas siitä vähän juttua. Lautalla siementen idättäminen on muistaakseni alunperin chilivaarin idea 2008 vuodelta.(Linkki chilivaarin lauttakirjoitukseen)
Lautalla idätys on erittäin helppoa ja se toimii paremmin, kun mullassa idätys, samoin purkkeihin ei turhaan mene siemeniä, mitkä eivät idä. Ehdoton hitaasti itävillä siemenillä, kuten villit chilit, mitä voi joutua idättämään jopa useita kuukausia.
Lautan rakentaminen on erittäin yksikertaista ja halpaa. Lautaksi tulee styroksia, noin yhden senttimetrin paksuinen. Styroksin ympärille kääritään talouspaperia muutama kierros ja päällimmäiseksi kahvisuodatin.
Purkkiin asetetaan pohjalle muutama sentti vettä ja lautta kellumaan. Talouspaperia pitkin vesi nousee lautalle ja pitää siemenet sopivan kosteana. Kahvisuodattimeen kannattaa kirjoittaa nimet, ennen kun ne kastelee. Kahvisuodatin on estämässä juurien tarttumista talouspaperiin.
Purkiksi käy hyvin, vaikka tyhjä irtokarkkilaatikko, mielellään läpinäkyvällä kannella. Kantena voi myös käyttää elmukelmua.
Kantta on hyvä avata kerran päivässä, niin hometta ei pääse muodostumaan. Samoin vesi on hyvä lisätä kiehuvana, niin astia tulee samalla desinfioitua. Annetaan jäähtyä, ennen siementen lisäämistä.




Siemenet voi antaa olla lautalla niin kauvan, kun sirkkalehdet ovat kehittyneet.lautta2

Vinkkejä idätykseen

  • Siemenet itävät parhaiten 28 asteen lämpötilassa.
  • Lautan styroksiksi käy hyvin vaikka pakkausstyroksi.
  • Kahvisuodatin ei ole välttämätön, mutta helpottaa siirtoa.
  • Ei homehdu niin helposti, kun mullassa idättäessä.
  • Lautta kannattaa pitää valoisassa paikassa, niin pienet taimet ei veny pitkiksi ja honteloiksi.
  • Siemenet pysyvät todella pitkään tasaisen kosteana.
  • Lämpimiä paikkoja, pesuhuoneen lattialämmityksen päällä. Jääkaapin yläkaappi ym.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Lisää idätyksiä ja purkituksia

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Lautalle laitettiin itämään tomaattia, 1 kpl laukaus nimistä tomaattia, yksi kappale paapan tomaattia ja yksi kappale Outdoor Girl tomaattia. Tomaatit laitettu lähinnä testimielessä, ajatuksena oli, että jos näistä keväällä otettaisiin pistokkaita. Lisäksi chiliä laitettiin kasvamaan Yksi Lemon Drop ja yksi Melinda. lautta


Lautalta purkkiin istutettiin taas yhdeksän uutta kasvia.purkit1purkit2purkit3

Samalla laitettiin vähän salaattia kasvamaan, ne tulevat siinä sivussa, sen kummemmin panostamatta.salaatit1salaatit2

perjantai 30. lokakuuta 2015

Hauskaa halloweeniä

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Esikasvatustilassa näyttää ihan hyvältä, vaikka kasvimäärä kasvaa melkein päivittäin.kasvit

Esikasvatustilassa on vähän turhankin viileää valot päällä 16 astetta. Valot pois päältä minimilämpö on käynyt 13 asteessa.
Ensin suunnittelin lämpöpatteria esikasvatustilaan, mutta tulin siihen tulokseen, että se vasta onkin energian tuhlausta. Ennemminkin lisätätään valotehoa niin paljon, että saavutetaan haluttu päivälämpötila. Taimimäärän kasvaessa tulee tilaan toinenkin 300W LED-Kasvivalaisin.
Sekään tuskin riittää, mutta joutilaana olisi myös 250W Suurpainenatrium valaisin, laitetaan sekin jos lämpötila ei tahdo nousta sinne 24 asteen pintaan valot päällä. Tuollainen 1000W valaistus pitäisi jo riittää kyllä kovaan sadotukseenkin, eikä vaan pelkkään esikasvatukseen.mittari

Lautalle itämään meni tänään taas uusia lajikkeita, onhan kevät jo pitkällä, ainakin chilinviljelijällä.
-Ecuadorian Red Pepper For Hell
-Rocoto Manzano Orange(Yellow)
-Mini Rocoto x Guatemala Orange F2
-Turbo Pube Red
Mini Rocoto x Guatemala Orange F2, on risteytys, mikä on sukupolvea F2. Eli kaksi eri chiliä on risteytetty keskenään ja niistä on kasvatettu uusi kasvi. Sen kasvin hedelmästä nämä siemenet. Kun näistä siemenistä kasvatetaan kasvi ja sen hedelmistä otetaan siemenet, niin ne ovat Mini Rocoto x Guatemala Orange F3.
Siellä F7 Eli seitsemännen sukupolven kohdalla alkaa uusi lajike olemaan vakautettu ja kaikista kasveista kasvaa suurinpiirtein samanlaisia.lautta

Kuvassa Habanero Red Dominica, mikä on saanut vähän lihanleikkaajan veistä ja LED-valon sisäänsä.haba

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Chilien idättiminen ja uusien kasvatustilojen suunnittelua

Osta heti, klikkaamalla mainosta!




Viidessä päivässä 18 Rocoton taimesta on itänyt 11kpl. Tuo 28 asteen itämislämpö näyttään olevan todella hyvä chilinsiemenille.lautta

Ensimmäinen Rocoto P360 ei tahtonut itää, mutta niissä on kuulemma ollut vähän ongelmia itävyyden kanssaa ympäri maailman. Toisen Rocoto P360 laitoin lautalle 12h sitten ja nyt se oli jo itänyt.P360

Uutta esikasvatustilaa suunnitellaan ja vähän jo rakenneltukin. Uuden esikasvatustilan koko on noin 9m2. Kasvihuoneen koko on vaan 6m2. Kova polte olisi isompaan 18m2 kaarikasvihuoneeseen. Jos kasvihuonemyyjät tai valmistajat sattuvat lukemaan, niin tarjousta tulemaan sähköpostiin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Rocotot kasvamaan keinovalon alle

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Toukokuulla kasvamaan laitetut Rocotot olivat jo todella pitkiä. Mittasuhdetta antaa 10l ämpärit purkkeina. Korkeutta reilu metri. Nämä laitettiin keinovalon alle, koska tuolta ulkoa ei enää hirveästi valoa tule.ennen

Rocotot saivat kunnon parturoinnin, koska nämä kerkeävät vielä kasvamaan vaikka kuinka paljon, ennen kesää 2016. Katkotuista varsista oli tarkoitus ottaa pistokkaita, mutta se idea jäi siinä vaiheessa, kun huomasin, että chilinoksia on kasa lattialla, eikä enää mitään hajua, mikähän on mitäkin lajiketta. Eli oksat lensi kompostiin.jalkeen

Siemenestä itämään laitetut Rocotot ovat kaapissa, missä on 28 astetta lämmintä. Vajaassa kolmessa vuorokaudessa oli jo ensimmäinen Monzano Orange jo itänyt. Tuolla ídätyslämmöllä tuntuu olevan suuri vaikutus itämisnopeuteen. Noin 21-22 asteessa menee monesti itämiseen useampikin viikko.Itamassa

torstai 8. lokakuuta 2015

Kauden 2016 aloitus hyvissä ajoin

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Pakkanen vei viimeisetkin chilit kasvarista, niin nyt on hyvä aloittaa kausi 2016. Itämään laitettiin 27.9.2015 Rocoto P360. P360 pitäisi olla aika hidaskasvuinen, joten se laitettiin ensimmäisenä itämään. Lautalla P360 kanssa itämässä itse risteyttämäni Habanero x Aji Cristal. 360


Rocotot lautalla.
  • Montufar
  • Manzano Rojo
  • Turbo Pube
  • Rocoto Red
  • Manzano Orange
  • Manzano Red
Muutama oli tarkoitus laittaa itämään, mutta kun laittaa 3 kpl per lajike, niin yhtäkkiä niitä onkin 18 kpl tulon päällä. Eihän se vielä tässä vaiheessa paljon ole, mutta ennen kun kesäkuu koittaa, niin aika suuria puskia jo on.
Rocotot itävät kaapissa, missä 60w hehkulamppu pitää lämpötilan termostaattiohjattuna 28 asteessa.rocotot

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ensimmäinen risteytys valmis

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuoneessa vesiviljelyssä kasvanut Habanero risteytettiin Aji Cristallin siitepölyllä 14. heinäkuuta 2015, eli vesiviljelyssä hedelmöityksestä kypsään marjaan 2kk ja 2 päivää.1

Siemeniä oli risteytyksen tuloksena yhteensä 30 kpl. Jos olet kiinnostunut kokeilemaan näitä siemeniä, niin niitä on saatavilla verkkokaupastamme 5kpl paketeissa. Verkkokauppamme löydät klikkaamalla tästä. Chilinkasvattajat.com.3

Siemenet näyttivät erittäin hyviltä ja kypsiltä. Uusi chili sai nimekseen Pohjanmaan Polte F1.4

Osa siemenistä laitettiin heti lautalle itämään, nyt saa jännittää 6kk, että millaisen marjan tekee näistä siemenistä kasvatettu kasvi.5

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Testissä windows live writer

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Olen aina päivittänyt blogia selaimessa sen omalla kirjoitus muokkaus ohjelmalla. Nyt vasta sain tietää, että siihen on olemassa erinäisiä ohjelmiakin.Ei ole tullut pieneen mieleenkään, että blogin päivityksessä ei tarvitsisi osata html, merkintäkieltä, että saa kuvat tietyn kokoisiksi ym. Ehkä paras ominaisuus, kuville pystyy asettamaan valmiit määritykset. Kuvat automaattisesti tulevat siihen muotoon, kun ne on kerran asetettu.
Tämähän on yhtä juhlaa, päivitykset kirjoittelee vartissa entisen tunnin sijasta. Aikani tappelin, kun kirjautuminen ei onnistunut millään ilveellä. Gmail asetuksista piti laittaa rasti ruutuun, että sallii kolmannen osapuolen ohjelmat käyttöön. ChilitunarinTältä se näyttää, nyt kirjoittaessa.image
 
 
Ensimmäinen Canario (Capsicum pubescens)  On lautalla kasvattanut jo sirkkalehdetkin ja juuri ylettyy veteen saakka. 20150531_112135

Canario (Capsicum pubescens multaan kasvamaan. Näillä ei satotoiveita pahemmin ole ensikesäksi, koska siihen ollaan auttamattomasti myöhässä. Otetaan talveksi sisälle ja toivotaan viihtymistä pienellä valolla.
20150601_231759