maanantai 3. elokuuta 2015

Miten eroon vihannespunkista

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Yksi sisällä oleva Cayenne Long Slim kasvatti neljä kappaletta kypsiä chilejä sisällä ikkunalla. Chilien kypsymisen jälkeen vähän ihmettelin, kun chilissä alkoi pikku hiljaa lehdet kellastumaan, kun syksyllä puissa. Ajattelin, että chili vaan antoi kaikkensa, chilien kypsyttämiseen ja vähän oirehtii sen takia.
Toisena ajatuksena oli, että kun kyseinen chili on 4 vuotiaan pikkupojan kasvattama siemenestä asti, että pikkupoika on sille antanut jotakin muuta, kun vettä tai ravinteita. En olisi yhtään ihmetellyt, vaikka chiliä olisi kasteltu saippuakuplavedellä, mehulla, limpsalla tai millä tahansa nestemäisellä.

Ensimmäisen kerran kun kunnolla kiinnitin huomiota kyseiseen chiliin, niin huomasin, että täällähän on vihannespunkkia todella paljon. Kuten seitistä on nähtävissä, vihannespunkin toinen nimi on kehrääjäpunkki. Punkit liikkuivat vikkelästi verkossa.latva

Lehdet kuivuivat, kellastuvat ja putoavat pois. lehti

Kaksi viikkoa sitten Cayenne näytti vielä näinkin hyvältä, vaikka vihannnespunkkia taisi olla jo sillon, koska kuvassakin näkyy vähän keltaisiakin lehtiä.cayenne (4)

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin Cayenne näyttää näin paljon huonommalta. Olisi pitänyt tajuta ennemmin, että tuo lehtien pudottelu ei ole normaalia.koko
Spruzit_Tuhohyonteisten_torjuntaan
Myrkytys suoritettiin Spruzit ruiskutetta käyttäen. 0,5l vettä ja 5ml myrkkyä pitäisi olla tämän kokoiselle kasville ihan tarvittavan vahva lios. puolituntia ruiskutuksen jälkeen punkit ei enää näyttänyt liikkuvan, joten eiköhän punkit kuolleet. Pitää vielä viikon päästä suorittaa uusintamyrkytys, punkkien hävittämisen varmistamiseksi.
Myrkyn luvataan vaikuttavan myös punkkien muniin, mutta vähän olen epäilevällä kannalla sen suhteen.

Kasvihuoneessa yksi Lemon Drop on myös pudotellut lehtiä, epäilykset heräsi, että olisikonan sielläkin vihannespunkkeja, vaikka niitä ei silmämääräisesti ainakaan näkynyt. Koska kasvihuoneessa ei ole ihan juuri nyt kypsymässä mikään, niin suoritin samalla kasvihuoneessa kaikkien kasvien myrkkyruiskutuksen.

Kasvihuoneessa monen chilin lehdessä on näyttänyt olevan jonkun toukan syömiä reikiä, tämän saman myrkyn pitäisi tehota niihinkin. Tuskin pelkät toukat olisivat niin paljon syöneet lehtiä, että siitä olisi ollut kasvulle haittaa. Enkä pelkkien toukkien takia olisi myrkytystä suorittanutkaan.

Tämän myrkyn kanssa kannattaa olla varovainen, itsellä paloi pienistä taimista kasvukärjet, kun myrkytin muutaman kerran peräkkäisinä päivinä. Varmuuden vuoksi ei kannata käyttää, jos ei ole varma että kasvissa on jokin tuhoeläin.

Tämä myrkky on aika kova isku kasville, ei olisi ihme, vaikka tämä olisi viimeinen naula vihannespunkin heikentämälle kasville.

3 kommenttia:

  1. Spruzit on ihan hyvä aine punkkien torjuntaan. Kannattaa tehdä muutamia torjuntoja, vaikka näyttäisikin jo siltä, että punkit ovat hävinneet. Jossakin vaiheessa kärsin myös itse kovasti punkeista ja mikään ei tuolloin tuntunut auttavan. MTT:ltäkin kyselin, mutta sieltä ehdotettu myrkky oli kovaa ja kallista (Vertimec).

    Punkkeja on suhkoht helppo pitää poissa pitämällä ilman kosteus yli 30%RH.
    Punkit ovat pahoja ja jossakin vaiheessa kannattaa miettiä sitten koko kasvin pois heittämistä, jos taistelusta ei tule mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kasvi oliskin kadonnut heti, kun punkit löyty. Paitsi että se on 4v pojan chili, niin yritetään pelastaa. Mulla on nyt videokamera TimeLapse kuvauksella kuvaamassa, jos vaikka rupeaa tekemään uusia lehtiä. Kuvatkoon nyt vaikka viikon aluksi :D

      Poista
    2. Olipas julmetun hintaista...
      http://www.agrimarket.fi/Maatalous_ja_metsa/tuholaisten-torjunta-aineet/tuhohyonteisten-torjunta/vertimec/

      Poista