lauantai 14. toukokuuta 2016

Kasvihuonekurkku vesiviljelyyn

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Vesiviljelyyn laitettiin kolme pientä kasvihuonekurkun taimea, lajikkeesta ei sen kummemmin tietoa, lidistä ostettu siemenpussi missä ainoa merkintä oli “kasvihuonekurkku”.purkissa
Juuret pestiin mullasta aika tarkasti, kuitenkin varoen, että hennot juuret pysyisivät mahdollisimman hyvinä. Ajankohta siirtoon on erittäin otollinen, koska säätiedotus on luvannut pariksi seuraavaksi päiväksi vesisadetta. Pienet taimet eivät pysty heti muutoksen jälkeen ottamaan tarpeeksi tehokkaasti vettä ja ravinteita, mikäli kasvihuoneessa on oikeen kuuma ja aurinko paistaa täydellä teholla.juuret
Isossa vesiviljelyastiassa on hyvin tilaa kolmelle kurkulle kasvaa. Ehkä tuohon olisi vielä voinut laittaa neljännenkin taimen. Ehkä kokeilen laittaa neljänneksi suoraan siemenen soran sekaan ja testata, lähteekö se kasvamaan suoraan siitä.
Lannoitteeksi Chili Plus lannoiteet EC 1.0 vahvuudella. Vahvuutta tullaan nostamaa aika nopaankin, kunhan taimet ensin tottuvat muuttuneisiin olosuhteisiin. Odotus kasvuvauhdille ja sadon tuottamiselle on kova, jos ei kuukaudessa kurkut ole tavoittanut 2.5m harjakorkeutta kasvihuoneessa, niin olen vähän pettynyt.istutettu

1 kommentti:

  1. Huomasin että olet saanut satoa näistä. Millä lailla ja mihin asti nostit lannoitevahvuutta? Minkätyyppinen vesivuljely tuossa on? Itselläni on ensikokeilu vesiviljelyyn menossa kasvihuoneessa ja mm. avomaankurkkua siellä on. http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=17060.msg330994#msg330994

    VastaaPoista