lauantai 20. helmikuuta 2016

Kasvihuone Strong 18m² rungon kokoamista

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuone on Akiro oy maahantuoma ja myymä Strong 18m², 6mm vahvalla kennolevyllä.
Koko alkuviikko on ollut todella kiireinen ja kasvihuoneen kimppuun päästiin ekaa kertaa tällä viikolla vasta lauantaina.
Kasvihuoneen toisen puolen kokoaminen oli todella nopeaa, olihan vieressä valmis malli, mistä sai vilaista suoraan osanumerot, eikä aikaa mennyt yhtään turhaan. Toki siihen vaikutti sekin, että periaatteessa kokosi jo toista kertaa.puolissa
Kasvihuone todellisissa mitoissa, vaikkakin näiden kahden osan välistä puuttuu vielä vaakatuet. Taidan yhdistää osat toisiinsa vasta, kun kasvihuone on oikealla paikallaan ja sitä ei tarvitse enää siirtää. valmiimpi
Kasvihuone on kyllä niin suuri, että taitaa vanha kasvihuone saada purkutuomion, vaikka jossakin välissä sinnekkin jotakin suunittelin, mutta tuntuu että kaikki tarvittava sopii kyllä yhteenkin kasvihuoneeseen.sivusta
Enää puuttuu muutama vaakatuki ja päädyt, sitten runko onkin valmis. Aikaa käytin tänään noin 2-3h, siitäkin ajasta osan sai istua sisällä lämmittelemässä kahvimukin kanssa.

Yhteistyössä Akiro oy
Akiro oy:n kasvihuonekaupan löydät klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti