Osta heti, klikkaamalla mainosta! |
Mitä lehtiruokinta tarkoittaa ja mille kasville se sopii?
Lehtiruokinta tarkoittaa ravintoliuoksen suihkuttamista hienojakoisena sumuna kasvien lehdille. Sopii kaikille kasveille. Kasvit imevät vettä ja ravinteita myös lehtien kautta. Parhaiten kasvit pystyvät imemään imuputkiensa kautta ravintoliuoksen lehtien alapinnoilta, mutta myös jonkin verran yläpinnoilta.Mihin vuorokaudenaikaan tulisi suihkutella?
Aamulla on paras ajankohta antaa kasveille lehtiruokintaa, siihen aikaan, että aurinko ei vielä paista liian kuumasti. Kuumalla ilmalla vesipisarat kasveissa voivat toimia suurennuslasin tavoin ja polttaa kasvin lehteen jälkiä. Ilta ja yö ovat myös huonoja, koska kasvit ovat lepotilassa ja imuputket ovat tällöin supistuneessa tilassa.
Milloin lehtiruokinnalla saavutetaan paras hyöty?
- Pistokkaita juurruttaessa, pistokkaassa ei ole vielä yhtään juuria ja pistokas ei välttämättä pysty saamaan tarpeeksi ravinteita ja vettä.
- Myös silloin, jos kasvilla on juuristossa jotakin ongelmaa tai juuristo on kärsinyt siirrettäessä toiseen kasvualustaan.
- Kun kasvi on päässyt kuivumaan ja roikottaa lehtiään.
Mitä lannoitetta voi käyttää lehtiruokintaan?
Pääsääntöisesti lehtiruokintaan voi käyttää kaikkia nestemäisiä ravinteita ja kiinteitä kastelulannoitteita, mitkä liukenevat veteen. Itse käytän Chili Plus lannoiteita, niiden hyvän imeytymisen takia. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että lehtiruokinnassa lannoitevahvuus on 1/3 siitä, millä kastellaan. Pulloon kannattaa laittaa yksi pisara nestemäistä astianpesuainetta(EI ASTIANPESUKONE) vähentämään veden pintajännitystä, niin kasvienkin on helpompi imeä ravinteet.
Lehtiruokinnassa eron huomaa jo silmämääräisesti muutamassa tunnissa, kasvi silmin-nähden piristyy ja näyttää parempivointiselta. Lehtiruokinta vaikuttaa koko kasviin ja on tutkittu, että lannoitteet liikkuvat lehtiruokinnan jälkeen kasvissa noin 30cm/tunti. Tutkimuksia oli tehty paljon tomaateilla ja muilla vihanneksilla, sato on ollut huomattavasti suurempi lehtiruokituilla tomaateilla, niin kappalemääräisesti kuin vihannesten koossakin.
Parhaat tulokset lehtiruokinnassa pitäisi tulla suihkuttelemalla kasvit läpi kaksi kertaa viikossa. Käytä suihkepulloa, millä pystyy tuottamaan mahdollisimman hienojakoista sumua.
Lehtiruokinnassa käytetään yleisesti myös magnesiumsulfaattia ja merileväuutetta.
Lähde:Internet
Itse käytän lehtiruokintaa aika paljonkin. Sen pääsääntöinen tarkoitus on paikata ravinnevajauksia, koska sen vaikutus on nopeampi kuin annettaessa lannoite suoraan juureen. Olen käyttänyt lehtilannoitusta lähinnä typen ja magnesiumin vajauksiin. Noissa Yaran suositus on 1-2%, eli puhutaan väkevistä liuoksista. Siis väkevyydet ovat 10 kertaisia verrattuna kasteluliuoksiin. Toki näin väkevää ei kannata antaa kuin puutostilassa ja hieman isommille kasveille.
VastaaPoistaTänä vuonna kokeiltiin myös Kekkilän Turve Superexin antamista lehdille. Tästä ei kuitenkaan ollut suositusta säkissä, toisin kuin Nutriforten Hyperflexeissä, joissa suositus 0,5-3%. Tästä voidaankin laskea, että jos vettä on 1 litra eli 1000g, on 3% siittä 30 grammaa. Jos 1 lannoite gramma nostaa johtolukua 1mS/cm litrassa on lehtilannoituksen väkevyys 30EC.
Lähinnnähän kyse on siittä, että lannoitteet ovat siinä muodossa, että kasvi pystyy ottaamaan ne lehtien kautta, eli esim. typpi on nitraatti tai urea muodossa, eikä ammonium muodossa. :)
Ai niin. Väkeville lehtilannoituksille suositusväli on 10 päivää tai 1-2 viikkoa.
PoistaMeillä ei tosin mansikat pistäneet yhtään pahakseen vaikka ensimmäisenä päivänä saivat prosenttista typpeä, toisena 2%:sta ja kolmantena 2%:sta magnesiumsulfaattia. :D
Noista vahvuuksista löytyi kyllä miljoona eri versiota, joku tieteellinen julkaisu väitti, että liian vahvalla luoksella osa ravinteista jollakin lailla kiteytyisi lehtien pintaan ja mahdollisesti tukkisi noita imukanavia. Itse kyllä huomasin jo vuorokaudessa ison eron tomaateilla. Vaikka liuoksen vahvuus oli vain 1EC.
PoistaPitäisi varmaan testata parilla kasvilla, miten noin vahva liuos vaikuttaa.
Lehtiruokinnasta kun etsi tietoa, niin suurin osa koski tietyn kasvin kasvatusta, vaikea varmaan arvata mistä kukasta puhuttin. :D
Olen nyt kahtena aamuna suihkutellut kaikki kasvit kasvarissa ja taidan jatkaa, jos näyttää yhtä hyvältä jatkossakin. Kasvit vielä niin pieniä, että aikaa siihen ei mene kun 2min, niin helppo testailla.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMielessä on kanssa ollut kokeilla tuota jaakontaikaa. Pitää vähän googletella, mitä se oikeen sisältää. Aika kovia myyntipuheita ainakin on jos kasvu tuplaantuu.
PoistaTota trikontanolia saa ostettua vaikka suoraan ebayltä, johon toi jaakontaian suurin vaikuttava voima perustuu. Muut soluhengitystä salpaavat ainesosien vaikutukset on mulle ainakin ihan hepreaa. Urea typpeä tuossa kanssa oli.
Poistahttps://drive.google.com/file/d/0B1hO7O0Fp7DVNjF1S19QNkZZSm8/view?usp=sharing
https://drive.google.com/file/d/0B1hO7O0Fp7DVaVUydHQwbGFFWlU/view?usp=sharing
Annostelu ohjeen mukaan on kyllä todella juhlava, joten sellaisenaan aineen käyttö tulee kalliiksi.
http://www.carbonkick.fi/fin/index_jaakontaika.html
http://www.carbonkick.fi/growingsystem/assimilator.html
Kun rupeaa selvittämään jotakin asiaa, kuten tuota lehtiruokintaa, niin jonkunverran tietoa hakeneena huomaa, että näinhän tämä homma on. Sitten kun selvittelee vähän lisää, niin huomaa, että ei tiedä asiasta mitään :D
PoistaOn tuo google nykyään nopea indeksoimaan sivuja, laitoin hakusanaksi trikontanoli ja tämä keskustelu löytyi myös.