Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syvempään. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syvempään. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Chilillä hontelo varsi

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Yleensä, kun chili kasvattaa liian pitkän ja hontelon varren, niin syynä on liian vähän valoa, mullasta nousemisen jälkeen. Pientä tamea voi koittaa tukeakin, mutta yleensä siitä ei ole hyötyä. Sitä mukaa, kun varsi vahvistuu, niin myös kasvi kasvaa ja paino lisääntyy. Tämänkin puutarhurin palkkakuluinin menee iso osa harrastukseen kuluvista rahoista.
Rocoto Red(Capsicum pubescens)
Rocoto Red(Capsicum pubescens)






Puutarhuri päätti, että ei ole järkevää seisoskella kuukausi kaupalla tukemassa pientä chilintainta. Lapio heilumaan ja chilin istutus syvemmälle, aivan sirkkalehtiin saakka. Chiliä ei haittaa, vaikka se istutetaankin vähän syvempään. Chili kasvattaa uusia juuria koko mullan alla olevan varren matkalle ja tulee todella tukevaksi. Chili ei tee uusia juuria ihan yhtä nopeasti, kun tomaatti, mutta kyllä chiliinkin aika nopeasti tulee uusia juuria multaan upotetun varren koko matkalle.
Rocoto Red(Capsicum pubescens) istutettu sirkkalehtiin saakka.
Rocoto Red(Capsicum pubescens) istutettu sirkkalehtiin saakka.



Uudelleen istutuksen jälkeen kannattaa pitää huoli, että nyt valoa on tarjolla riittävästi. Muuten on taas pian uusi hontelo ja pitkä varsi.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Cayenne long slim (Capsicum annuum) laitettu itämään 15.2.2015.

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Kaksi kappaletta Cayenne long slim (Capsicum annuum) uusiin purkkeihin. Varret olivat vähän hontelot, niin parempi, laittaa uusiin purkkeihin samalla kun kuitenkin olisi pitänyt istuttaa syvemmälle.

Cayenne long slim
Cayenne long slim









































Nämä long slimit on laitettu itämään 15.2.2015, nyt 33 päivän ikäisiä. Chilin taimet voi istuttaa ensimmäisiin lehtiin saakka. Chili kasvattaa kyllä varteen, mikä on istutettu syvemmälle, lisää juuria.




Uusissa purkeissa. Purkit ovat 1litran kokoisia lidin jugurttipurkkeja.
Uusissa purkissa.
Uusissa purkissa.

























Chilin taimet istutettu sirkkalehtiin asti. Vanhoissakin purkeissa olisi ollut vielä hyvin juurille tilaa.
Uusissa purkissa.
Uusissa purkissa.