perjantai 2. kesäkuuta 2017

Lomalla

Osta heti, klikkaamalla mainosta!




Laitetaanpas vähän lomastakin juttua tänne blogin puolelle, olimme toukokuun puolivälissä Mallorcalla, Ca’n picafortit kylässä Zafiro ca’n picafort hotellissa, viikon lomailemassa. Mallorca on Espanialle kuuluva autonominen saari, eli, kuin ahvenanmaa on Suomelle.
Oikeastaan sillä kylällä/kaupungilla ei ollut niin merkitystä, koska emme juurikaan piittaa olla noissa turistirysissä, vaan haluamme nähdä enemmän paikallista kulttuuria ja käydä siellä, missä paikallisetkin käyvät. Jopa ruokakaupatkin oli valittu sen mukaan, että missä paikalliset ihmiset tekevät ostoksensa.
Kylällä ei ollut sen suuremmin väliä, koska saari on muistaakseni 100km leveä ja 65km korkea ja meillä oli auto vuokrattuna viideksi päiväksi, jonka aikana tuli kuukauden vanhaan polon mittariin 1200km meidän ajamana. Välillä kävimme katselemassa jotakin tiettyä paikkaa, navikaattorin opastamana, mutta monesti sen jälkeen jatkettiin ilman navikaattoria ja voi olla, että parituntia ajeltiin sinne tänne, ihan sillä, että mitä enemmin on hukassa, sitä enemmän näkee.
Allaolevasta kuvasta voi miettiä, että maahtoikohan tuo meidän kuusivuotias nauttia lomastaan! Tuolla GoPron kameralla on siitä mukava kuvailla, että sillä ei tarvitse vettä säikkyä, kuvaus onnistuu veden altakin.
Vesiviljely 17

Ensimmäisenä päivänä ajelimme Puerto de Sóller kylään, vuorten läpi menevän tunnelin läpi ja palasimme takaisin vuorten yli, välillä yli kilometrin korkeudessa. Mahtavan näköisistä maisemista nauttien. allaolevassa kuvassa valldemossa(taiteilioiden kylä) vuoristossa, täällä oli kyllä todella mahtavat maisemat, vaikka autonratista näkeminen onkin aina vähän niin ja näin, varsinkin kun ajat vieraassa maassa. Näitä pieniä vuoristoteitä tuli vastaan todella paljon pyöräilijöitä, harjoittelemassa.
Vesiviljely

Ca’n Picafortin maisemaa, kun aurinko laskee vuorten taakse, ikävä kyllä sitä ei saa kuvaan, kuinka mahtavalta se näyttää paikanpäällä.
Vesiviljely 15

Kävimme safari-zoo eläinpuistossa, mikä oli todella positiivinen kokemus, verrattuna suomalaisiin eläinpuistoihin, koska täällä pääsi todella lähelle eläimiä, nyt voin sanoa syöttäneeni kirahville porkkanaa kädestä. Pääosin eläimien olot näyttivät olevan ok, mutta leijonien ym lihansyöjien kohdalla häkit näyttivät kyllä pieneltä.
Vesiviljely 2

Apinoita oli kyllä moneen lähtöön, ehkä nämä kaverit hauskimpia, ei ulkonäkönsä takia, vaan jos kuvasta näkyisi tuo härskein kaveri, kellä ruoka maistui, vaikka vehkeet oli koko ajan tanassa.Vesiviljely 13
Joku apina….
Vesiviljely 12


Seeprojakin pääsi syöttämään.
Vesiviljely 11

Kirahvit tulivat jopa näin lähelle.
Vesiviljely 10

Apinat olivat mys vapaana, pari apinaa kävi jopa vaunun kyydissä turistien seassa pyörimässä.
Vesiviljely 7

Banaanipuu kukki jo toukokuun loppupuolella, mutta banaania ei näkynyt vielä missään.
Vesiviljely 4


Paluumatkan alkaessa finnairin lentäjät päästivät 6v pojan tutustumaan lentokoneen ohjaamoon, mikä oli tuon ikäisellle pojalle todella kiva yllätys, pojalle esiteltiin ohjaamosta todella monta paikkaa ja olihan se mielenkiintoista itsellekkin nähdä.
Vesiviljely 6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti