Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirsikkatomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirsikkatomaatti. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kasvihuoneen kesä: Tomaatit kypsyvät ja sato valmistuu


Kesän aikana kasvihuoneessa on tapahtunut paljon! Juhannukseen mennessä ensimmäiset tomaatit ovat alkaneet kypsyä, vaikka alkukesän sää oli viileä. Aluksi epäilin, ehtivätkö tomaatit punertua ajoissa, mutta nyt näyttää siltä, että satoa tulee enemmän kuin odotin. Tänä vuonna tomaattia on niin paljon, että kaupasta ei tarvitse hankkia yhtään ennen talvea!

Kuvat osaksi lakannut näkymästä ja ne poistettu.


Ensimmäinen punertava tomaatti

Näyttää siltä, että ensimmäiset tomaatit alkavat saada punaista väriä, vaikka se ei vielä kuvassa näy kovin selvästi. Kesä näyttää lupaavalta!

Ensimmäinen punertava tomaatti

Tunnisteet: tomaatit, chilinsiemenet, kasvihuone, kasvien kasvatus, sadonkorjuu, puutarha, kesäkasvatus, tomaattisato, chilien kasvatus

lauantai 16. tammikuuta 2016

Muutama tomaatti itämään

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Tomaatteja laitettiin itämään kahdeksan eri lajiketta. Tomaateista olisi tarkoitus ottaa pistokkaita kesäksi, niin ei kaikkia tomaatteja tarvitse kasvattaa siemenestä saakka.tomaatit2
Olen myös kuullut, että pistokkaista kasvatetut tomaatit alkavat kukkimaan ja tekemään satoa paljon aiemmin ja alempaa, kuin siemenestä kasvatetut.tomaatit

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kasvihuoneen tyhjentämistä ja uusia idätyksiä

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuoneessa alkaa olemaan kasvukausi loppu ja sieltä tyhjättiin jo Habanerot ja kurkut pois. Kurkku oli jo aika huonokuntoisen näköinen, niin olikin jo aika siivota se pois.kurkku

Habaneroisa on kerätty jo ennemmin muutama kypsä podi. Montaakaan ei kasvihuoneessa valmistunut. Nytkin oli vasta muutama, erittäin pieni raaka podi. Viimeiset kurkutkin oli maksimissaan 10cm pituisia.kurkut

Chilejä meni kompostiin reilu kottikärryllinen, kasvihuoneeseenkin tuli mukavan tilavaa.kottikarry
Tomaatti kypsyttää satonsa nopeammin, kun lehtimassa karsii reilusti. Toimisikohan se myös chilin kanssa? Testaamalla se selviää, Aji Cristalista poistettiin paljon isompia lehtiä. Podeja jäi yhteen puskaan kypsymään yli 80kpl.ajicristal

Samalla keräilin vähän satoa taas talteen. Tomaattia, kirsikkatomaattia, Cayenne Long Slimiä ja Aji Cristalia.sato

Vesiviljely välineet vietiin samalla pihalle. Tuollainen 90l rakennus-saavi vie yllättävän paljon tilaa 6m2 kasvihuoneessa.vesiviljely

Uutta kautta jo aloitellaan ja itämään meni yksi Rocoto P360 siemen lautalle. p360

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pääsato alkaa kypsymään

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Tänään kasvihuoneesta poimittu sato. Mielestäni 6m2 kasvihuoneesta on tullut ihan hyvä sato ja lisää tulee koko ajan. Chileistä nyt ei hirveää satoa tule, koska kausi aloitettiin todella paljon myöhässä. Chilit olisi pitänyt istuttaa ainakin 3kk ennemmin, niin satoa olisi alkanut tulemaan jo kesäkuun alussa ja satokausi olisi jatkunut koko kesän.
Ensikaudelle chilit laitetaan kasvamaan jo vuodenvaihteessa, niin puskat ovat hyvällä mallilla jo alkukesästä. Tämä kylmä kesä ei ole kyllä yhtään auttanut asiaan, toivotaan ensikesälle vähän parempia kelejä.
Tänään poimittu sato koostui tomaatista, Habanerosta, Aji Cristalista, Luumutomaatista, Cayenne Long Slim ja kirsikkatomaateista. Tomaatteja on saanut kasvihuoneesta poimia päivittäin. Vieläkin on kymmenittäin tomaatteja kypsymässä. sato

 

Pieni katsaus ensikauteen

Yläkerran ikkunalla on ensikaudelle jo pienen pienet taimet kasvamassa. Pieni epäilys, että nämä rocotot ovat todella isoja, ennen kun ne saadaan 9kk päästä kasvihuoneeeseen. Näihin pitäsi vahtaa paljon isommat purkit, kunhan saisi aikaiseksi. Näiden kanssa ei ainakaan olla myöhässä.
Vasemmalta oikealle. Canario, 2 x Turbo Bube ja Rocoto Red. Huomaa miehekäs kastelukannu Leveä hymyrocotot

Kaikki neljä Rocotoa kukkii hyvinkin pian. Hetken päästä saa jo suunitella näille keinovalaistusta, koska auringonvalo rupeaa jo olemaan vähän turhan vähäistä, varsinkin kun sataa melkein joka päivä.rocotot2

perjantai 11. syyskuuta 2015

Katsaus kasvihuonekauden loppumetreille

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Toivottavasti lämpimiä kelejä riittää vielä. Osa tomaateista pitää varmaan ottaa sisälle kypsymään loppuun.
Habanerot kypsyvät hyvää vauhtia kasvihuoneessa. Kuvassa keskellä oleva Habanero on risteytetty Aji Cristalin kanssa. Tästä lähtee siemenet kasvamaan ensikaudelle. Jännä nähdä minkälaisia marjoja oma risteytys tuottaa.habanero

Cayenne Long Slim kypsyttelee myös satoa kasvihuoneessa, vielä on satoja raakileita odottamassa kypsymistä.cayenne

Aji Cristal marjat on myös alkanut vaihtamaan väriä oranssin kautta punaiseen.cristal

Joku muukin tykkää chilistä, kun minä, olisikohan etana käynyt maistelemassa?purtu

Tomaateista on saanut hakea satoa päivittäin ja vieläkin on paljon raakileita odottamassa kypsymistä. Kuvassa kirsikkatomaatti.kirsikka

Toinen kirsikkatomaatti.kirsikka2

Kolmas kirsikkatomaatti.kirsikka3

Luumutomaatti tekee erittäin maistuvia tomaatteja.luumu

Runkotomaatitkin kypsyy hyvää vauhtia.tomaatit

Toinen runkotomaatti.tomaatti2

Kolmas runkotomaatti.tomaatti3

Tänään poimittu sato. Tomaattia, kirsikkatomaattia, luumutomaattia, habaneroja, Cayenne Long Slimiä ja kurkkuja.sato

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Koska tomaatti latvotaan?

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Tomaatin latvontaan on monta eri “oikeaa” aikaa, riippuen siitä, keneltä kysyy. Monesti olen lukenut ja kuullut, että heinäkuun lopussa tomaatin latva katkaistaan, niin tomaatti keskittyy pituuskasvun sijaan olemassa olevien tomaattien kypsyttämiseen.
Ylimmän tomaattitertun yläpuolelle olisi hyvä jäädä 2-3 lehteä, koska tomaatti yhteyttää alaspäin, eli tomaattitertun yläpuoleiset lehdet kypsyttävät hedelmät. Alemman tomaattitertun alapuolelta voidaan poistaa kaikki lehdet.
Toiset taas sanovat, että kun tomaatissa on 3-4 kukka tai hedelmäterttua, niin siinä vaiheessa latva poikki, niin kerkeää kypsymään. Itsellä tomaateissa on kaikissa 4-5 terttua ja rupeaa olemaan heinäkuun loppu, niin molemmat sattuvat samaan aikaan.
Eilen katkoin kaikista tomaateista latvat kuvassa näyttää siltä kun latva olisi revitty hampailla irti. Leveä hymylatvat

Kirsikkatomaattitomaatti

Runkotomaattitomaatti2

Runkotomaattitomaatti3

Luumutomaattitomaatti5

Omaa silmää miellyttää Aji Cristallin ylöspäin kasvavat marjat.cistal

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kasvihuone rupeaa täyttymään.

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Tänään on viety kasvihuoneeseen reilusti lisää chiliä ja tomaattia. Aivan liian pieniä nämä taimet tähän aikaan. No ensivuonna sitten aikaisemmin liikkeellä.
Aji Cristal
Aji Cristal



Kasvihuoneessa on nyt istutettuna:


  • Aji Cristal 7kpl
  • Luumutomaatti 1kpl
  • Runkotomaatti 5kpl
  • Naga morich 5kpl
  • Kirsikkatomaatti 1kpl
  • Lemon Drop 1kpl
  • Cayenne Long Slim 2kpl
  • Red Habanero 2kpl


Eli 24 kasvia yhteensä, vielä olisi kuusi paikkaa jäljellä. Ainakin pari paikkaa vie pikkupojan kurkut. Tomaatteja ei laiteta lisää.



Kasvihuoneeseen tuli luotettavampi termostaatti lämmittimelle, mutta siitä lisää vaikka huomenna.
Tomaattia ja chiliä
Tomaattia ja chiliä


tiistai 19. toukokuuta 2015

Pian tomaatitkin kukkii

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Tomaatit näyttää hyvinvoivilta kasvihuoneessa. Muutamassa jo kukanalkuja. Taitaa oottaa vielä vähän lämpöisempää, että avaa kukkansa. Vielä illalla yhdeksän maissa näin hienosti paistoi aurinko. No ei sitä muuten tänään ole paljon näkynytkään.
Runkotomaatti kukkii
Runkotomaatti kukkii



Toinen kukkivista tomaateista. Jos luumutomaatin purkissa luki luumu ja kirsikkatomaattien purkeissa kirsikka, niin päättelisin nämä noirmaaleiksi tomaateiksi, kun purkissa ei lukenut mitään.
Runkotomaatti kukkii
Runkotomaatti kukkii



Vähän hitaalta tuntuu chilin kasvu, kun vielä suht viileää. Mutta kun vertasi kymmenen päivää vanhaan kuvaan, niin olihan siellä uutta lehteä tullut ihan kivasti. Molemmat alla olevat Cayenne Long Slimit kukkii aika kovaan, enää en taida kukkia nyppiä pois.
Chili kasvaa
Chili kasvaa



Edellinen omistaja oli päästänyt vähän ruusut leviämään/rehottamaan. Kolmen päivän työmaa oli laittaa 10x10m alue ruusuja nurin. Vielä olisi paljon ruusuja, mitkä pitäisi syöttää silppuriin tai polttaa isolla kasalla pois.
Ruusujen leikkaus
Ruusujen leikkaus

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Lajikemäärä kasvaa nopeasti.

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Tällä hetkellä kasvamassa:

  • 24 kpl Lemon drop (Capsicum baccatum )
  • 8  kpl Naga morich (Capsicum chinense)
  • 4  kpl Cayenne long slim (Capsicum annuum)
  • 1  kpl Bolivian Rainbow (Capsicum annuum)
  • 20 kpl Red Habanero (Capsicum chinense)
  • 24 kpl Kirsikkatomaatti
  • 1  kpl Oregano



Tilasin vähän uusia siemeniä pepperseediltä
  • Rocoto Red (Capsicum pubescens)
  • Jalapeno (Capsicum chinense)
  • Cherry Bomb (Capsicum annuum)


Pientä kasvuakin havaittavissa, Long slim ainakin rupeaa ottamaan vauhtia kasvuun, uuden ravinteen ansiosta.
Pientä kasvua
Pientä kasvua




















Sain tämän julkaistua, niin postilaatikossa olikin odottamassa siemeneet. Kaupanpäälle olikin tullut chi chien siemeniä.
Siemenpaketti
Siemenpaketti