Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvari. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. elokuuta 2015

Satoa sittenkin, vaikka alkukesä oli kylmä

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Turbo Pube(Capsicum pubescens) on tehnyt ensimmäiset kukan nuput, tämä on ensimmäinen Capsicum pubescens lajin chili, mikä on minulla aloittamassa kukintaa, samoin kasvihuoneessa on nuput tehnyt Canario(Capsicum pubescens).
Innolla jo odotellaan, että pääsisi maistelemaan paljon kehuttuja  Capsicum pubescens lajin chilejä. Toki se maistelun ajankohta on varmaan vasta ensikesänä. Nämä olisi tarkoitus vaan saada pysymään hengissä talven yli. Tai sitten sadotetaan talvella keinovalon alla.turbopube

Naga Morich(Capsicum chinense) tekee kasvihuoneessa ainakin muutaman marjan. Harkinnassa on, tulevatko vesiviljelyssä olevat Naga Morich ja kaksi Red Habaneroa talveksi sisälle tupaan jatkamaan kasvuaan.naga

Tomaateissa alkaa pikkuhiljaa väri muuttumaan punaista kohden, on se jo aikakin.tomaatti

tomaattiterttu

Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähän huonosti, mutta pieniä tomaatin alkuja on tertun päähän saakka. Tertulla kokoa noin 50cm.
Tästä taidan ottaa siemenet talteen ensikesän kasvatuksia varten. Näyttää olevan aika satoisa yksilö.
Kunhan vaan kelit pysyvät aurinkoisina ja lämpiminä, niin saa tomaatitkin rauhassa kypsyä. Toinen vaihtoehto on ottaa koko tomaattiterttu irti kerralla ja antaa sisällä kypsyä pöydällä loppuun saakka.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vihannespunkeista päästy eroon?

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Sisällä muutama viikko sitten löydetyt vihannespunkit oli varmaan kasvihuoneessakin vallannut yhden Aji Cristallin, koska kyseinen kasvi pudotteli reilusti lehtiä ja näytti samalta, kun sisällä vihannespunkin kohteeksi joutunut kasvikin.
En tutkinut asiaa sen tarkemmin suurennuslasilla, vaan annoin myrkkykäsittelyn kahteen kertaan viikon välein. Nyt olisin melko varma, että niistä on pääsy eroon ainakin toistaiseksi.
Lehtiään pudotellut Aji Cristal lensi kasvihuoneesta pihalle, koska ei kuitenkaan olisi enää keriinnyt tekemään satoa. Tänään löysin pitkästä aikaa pihalta leppäkertun, minkä vein kasvihuoneeseen. Leppäkerttu kulki chilin ja tomaatin lehdillä  edestakaisin, lehden ylä ja alapintoja pitkin.
Seurasin leppäkertun liikkeitä, eikä se missään vaiheessa pysähtynyt syömään, niin luulisin ötökkäongelmien olevan ainakin toistaiseksi selätetty. Toivottavasti loppukausi meneekin kasvarissa, ilman mitään isompia tuholais ongelmia.leppis

Pihalla yksi maisseista rupeaa kasvattamaan tähkää, jos nyt oikein olen maissin kasvun ymmärtänyt. Tai sitten tuohon kasvaa vasta ne “töyhdöt”, millä pitää pölyttää alapuolella olevat “töyhdöt”maissi
Näitä maisseja ei sen kummemmin ole pihalla kasteltu tai lannoitettu. Ihan vaan mielenkiinnosta piti kokeilla, kuinkahan se maissi suomen suvessa kasvaa. Lämpötilat ei ole kyllä tänä kesänä olleet maissillekkaan suotuisat.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kasvihuonekatsaus kesäkuun alkuun

Aji Cristal kasvaa kasvarissa, vähän moittien ravinnelioksen vahvuutta, mikä tulee esiin, lehtien vähän ylöspäin kääntymisen muodossa.ajicristal

 

 

Toinen pari Aji Cristallia. ajucristal2

 

 

Cayenne Long Slim kasvaa kasvihuoneessa ja kukkia on muutama. Uusia nuppuja on todella paljon ja pian on kukkia täynnä.cayenne

 

 

Lemon Drop ja Cayenne Long Slim kasvavat sulassa sovussa samassa purkissa.cristaljacayenne

 

 

Naga Morich kasvaa erittäin hitaasti, nämä ovat kuitenkin laitettu itämään 28.1.2015.nagat

 

 

Caribbean Red Habanerot kasvaa hyvää vauhtia, vaikka onkin laitettu kasvamaan todella myöhässä.redhabanero

 

 

Vähän muutakin kasvamassa, kun chiliä. Kuvassa köynnöskrassi.köynnöskrassi

 

 

Mansikkakin näyttää viihtyvän kasvihuoneessa.mansikka

 

 

Runkotomaatti aloittaa kukintaa uudestaan, ekalla kerralla kukat ei kunnolla lähtenyt aukeamaan, varmaan liian kylmän ilman takia.tomaatti

 

 

Kaikista parhaiten kasvihuoneessa viihtyy nokkonen, on vaan kasvanut tuolta betonin halkeamasta, en ole vielä viitsinyt nyppiä pois, kun ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa nokkoskeittoa.nokkonen

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Chiliä purkkiin vähän enemmän kerralla.

Osta heti, klikkaamalla mainosta!

Aji Cristal (Capsicum baccatum) istutus omiin purkkeihinsa. Taimet kasvavat hyvin, mutta saisivat kyllä olla jo vähän suurempia. Suunitelmissa olisi parin viikon päästä siirto kasvihuoneeseen.
Aji Cristal (Capsicum baccatum)
Aji Cristal (Capsicum baccatum)



Aji Cristal (Capsicum baccatum) purkitettuna. Jätetään yksi kappale taimia testimielessä kasvihuoneeseen. Veikkaan kyllä, että paleltuu hengiltä kasvihuoneessa, ilman lämmitystä.
Aji Cristal (Capsicum baccatum)
Aji Cristal (Capsicum baccatum)



Samalla 16 kappaletta Caribbean Red Habanero (Capsicum chinense) omiin purkkeihinsa. Vähän tuntuu siltä, että juhannuksena on kasvihuoneessa ahdasta. Caribbean Red Habaneroa jätettiin myös yksi kappale kasvihuoneeseen testimielessä. Maitopurkit loppuivat kesken, niin laitettiin muutama chili kahvipaketteihin.
Caribbean Red Habanero (Capsicum chinense)
Caribbean Red Habanero (Capsicum chinense)



Mansikan ja köynnöskrassin taimet olleet jo jonkin aikaa kasvarissa. Köynnöskrassikin on pysynyt hengissä, mutta kasvua ei ole tapahtunut yhtään. Moittii kylmiä öitä, koska kuitenkin sisällä olevat käynnöskrassit kasvaa kovaa vauhtia.
Mansikka ja köynnöskrassi sai kasvihuoneeseen kaverikseen pari chiliä.
Mansikka ja köynnöskrassi sai kasvihuoneeseen kaverikseen pari chiliä.




Chilintamet yläkerran ikkunalle nauttimaan luonnonvalosta, eiköhän sen jo pitäisi riittää tähän aikaan vuodesta. Ikkunat on kaikkiin muihin suuntiin, paitsi etelään, eli valoa tulee paljon, suoraa paadetta vähemmän. Ilman suoraa auringonvaloa luximittari näytti 1500lux taimien kohdalla. Aamuauringon paistaessa varmaan sen 30 000 luksia.
Chilintaimet yläkerran ikkunalla.
Chilintaimet yläkerran ikkunalla.




Forecan täsmäsää lupaa aikamoisia räntä/lumisateita keskiviikolle. Vahva veikkaus, että ennuste kerkeää vielä muuttumaan, ennen keskiviikkoa. Ainakin toivottavasti.
Forecan täsmäsää näyttää tältä.
Forecan täsmäsää näyttää tältä.