Näytetään tekstit, joissa on tunniste Strong. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Strong. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. helmikuuta 2016

Harjakorkeus saavutettu

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuone on Akiro oy maahantuoma ja myymä Strong 18m², 6mm vahvalla kennolevyllä.
Ensimmäinen 3m pätkä kasvihuonetta alkaisi olla päätyä vaille valmis. kasassa
vaarat
Vinkkinä miehille, kun asennuksessa tulee mieleen, että pitää varmaan hakea porakone, kun ruuvinreijät ei täsmää, tai rälläkkä, kun pituus ei täsmää, niin siinä vaiheessa on parempi hakea kuppi kahvia ja ottaa ohjekirja käteen, sillä joku on kasattu väärin, koska osat menevät todella helposti kohdalleen, kunhan ne ovat siihen kuuluvat osat.
Vasemmalle puolelle oli vahingossa tullut alareunaan sinne kuulumattomat osat. Ihmettelinkin, kun osat ei mene ihan kun ne kuuluisi.
Alapään pystytolpat vaihdettiin oikeaksi, niin homma helpottui kummasti. Osat menivät paikalleen, juuri niin kun niiden pitääkin.
Naisilla tätä ongelmaa olisi tuskin tullut, mutta kun on mieheksi syntynyt, niin se ohjekirja otetaan käteen, vasta silloin kun on tehty jo väärin.
Tänään aikaa käytettiin 3h, arviolta 2h meni siihen, että vaihdettiin oikeat osat oikeaan paikkaan.





Aurinkokin lämmitti jo yllättävän reilusti. Ei ole enää pitkä kasvihuonekauteen.arska
Ulkona oli muutama aste pakkasta, mutta aurinko lämmitti jo niin reilusti, että vesi valui osien päältä.jaapuikko
Yhteistyössä Akiro oy
Akiro oy:n kasvihuonekaupan löydät klikkaamalla tästä.

torstai 11. helmikuuta 2016

Kasvihuone saapui, Strong 18m²

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Tänään rekka toi kasvihuoneen perille pihaan saakka. Kasvihuone on Akiro oy maahantuoma ja myymä Strong 18m², 6mm vahvalla kennolevyllä.
Kuvassa paketti, missä on kaikki muut osat, paitsi kennolevyt. Kennolevyt on valmiiksi leikattuna isommassa paketissa. En vielä viitsinyt avata sitä pakettia, koska niiden asennus ei ole vielä ajankohtaista.paketti
Kasvihuoneen kasaamista pääsin vähän tänään aloittamaan, kasaamis apuna oli 5v poika, mikä taisi enneminkin hidastaa, kun nopeuttaa kasaamista. Radio-ohjattava auto singahteli eestaas osien välissä. Ikävä kyllä huomiseksi on luvattu 10cm lunta ja epäilen, että kasaaminen viivästyy sen takia. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus saada ensimmäinen 3m pätkä harjakorkeuteen ja päädyn metalliosien osalta valmiiksi. Ohjeen mukaan koko 6m olisi pitänyt kasata kerralla, mutta taitaa olla helpompi suorittaa kasaus kahdessa eri palassa ja sitten yhdistää osat.kaksi
Mielestäni kasvihuone rupesi jo tässä vaiheessa näyttämään aika suurelta, vaikka tuossa on vasta puolet kasvihuoneen pituudesta, korkeus ei ole vielä oikea, koska alareunasta puuttuu vielä yhdet suorat palat. Mutta eihän kasvihuone voi ikinä olla liian suuri, jokatapauksessa se tulee täynnä olemaan syksyllä, kun kasvit ovat isoja.kolme
Paljonhan sitä sai aikaan, aikaa kului varmaan 2-3h.
Yhteistyössä Akiro oy
Akiro oy:n kasvihuonekaupan löydät klikkaamalla tästä.