perjantai 7. heinäkuuta 2017

Katto saavutettu

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Ensimmäiseksi katto tuli vastaan Moscow Delicate tomaatilla. Katto on 240cm korkeudessa, joten tomaatilla on jo korkeutta aika hyvin.
Kasvihuone 4

 Kasvihuoneessa suurin osa chileistä on aloittamassa pääsadon teon, kukkia chileissä on tuhansia, kuvaanhan niitä ei tahdo saada kuinkaa, kun kun puskat ovat isoja ja kukat pieniä. Allaolevasta kokonaiskuvasta varmaan ymmärrät, miksi kukkia ei juurikaan kuvaan saa.
Kasvihuone 3


Kasvihuone 2
Osa chileistä on jo paketoitu vähän pienempään nippuun, että kasvihuoneessa pääsee edes liikkumaan, mutta kasvuvauhti on niin hurja, että näitä saisi olla kokoajan leikkaamassa ja sitomassa.
Tässä kuvassa Jalapeno, mikä kypsyttelee jo ensimmäisiä marjoja. Jalapenon marjat voidaan kerätä vihreänä tai antaa kypsyä punaiseksi asti, toiset kehuvat makua paremmaksi vihreänä ja toiset punaisena. Makuasioita, mistä ei sovi kiistellä, jos kuitenkin Jalopenot haluaa poimia vihreänä, niin ne pitää olla aika lailla lähellä kypsää, koska liian raakana kerättynä ne maistuvat paremminkin vain herneen kuorelle, eikä tulisuutta ole oikeastaan yhtään.
Sitomisia olen hoitanut ihan kalastajanlangalla, lanka pensaan ympäri hirttosolmulla, mikä kiristyy vedettäessä ja tonen pää langasta sidotaan ylös kasvihuoneen rakenteihin, niin paino ei pääse vääntämään kasvia poikki verkkoruukun alareunasta. Yhdelle Limon puskalle jo näin kävi, koska lykkäsin sitomista liian pitkälle.
Samalla, kun puskia sitoo pakettiin, pitää poistella alempia lehtiä, muuten ne jäävät aikamoisen nippuun, kun oksat tulevat toistensa lähelle. Eikä niillä alemmilla lehdillä ole mitään käyttöäkään, koska chili yhteyttää alaspäin, samoin kun tomaatti, eli kaikki lehdet voi poistaa alhaalta ensimmäisiin marjoihin saakka.
Samalla vähenee vedentarve, kun lehtiä ei ole niin paljon haihduttamassa vettä. Chili ei yhtään moiti, vaikka lehtiä poistaa reilustikin kerralla. Samalla kasvihuoneeseen saa vähän siistimmän yleisilmeen ja näkee jopa marjat kypsymässä, eikä niitä tarvi etsiä chilipuskasta oksia haroen.




Yleiskuva kasvihuoneesta tällähetkellä, aikamoinen viidakko alkaa jo olemaan, eikä kasvihuonekkaan enää kuumene niin kuumaksi, vaikka aurinko paistaakin, seinät ovat kaikkialta yli puoleenväliin saakka kasvien peitossa. Kasvihuonekausi jatkuu vielä 2-3 kuukautta, minkähänlainen viidakko kasvihuonekauden lopussa on.
Kasvihuone





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti