perjantai 29. heinäkuuta 2016

Lisätilaa kasvihuoneeseen

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuoneessa on vähän turhan kuuma näillä ilmoilla Outdoor Girl tomaatille. Tämä tomaatti tekee liian kuumassa tomaateista vähän vähemmän makean makuisia.
Alkukesästä viileimmillä ilmoilla tomaatit oli todella makeita ja maukkaita. Koska kasvihuoneessa ei tilaa ole ikinä liikaa, varsinkin, kun chilit kasvavat aivan hullua vauhtia näillä kuumilla ilmoilla, niin Outdoor Girl tomaatit saivat lähtöpassit kasvihuoneesta ulos aurinkoon. Lämmin etelän puoleinen seinusta olisi ollut paras, mutta kun sellaista ei ollut, niin tomaatit siirtyivät keskelle pihaa, mihin aurinko paistaa, aina kun se on horisontin yläpuolella.rivissä
Samoin Keltaisesta Kirsikkatomaatista hankkiuduttiin eroon. Kyseinen lajike tekee tosi pieniä tomaatteja, mitkä nekin on happaman makuisia.minit
Näitä oli yhteensä neljä kappaletta, varresta poikki ja kompostiin. Yhteensä kasvihuoneesta lähti 9kpl kasveja/ämpäriä. Hiukan kun järjesteli kasveja uusiksi, niin tuntui, että tilaa ei tullut yhtään lisää.keltainen
Kasvihuoneessa Laukaus tomaatti taas kasvattaa huikea kokoisia tomaatteja. Nämä Laukaus tomaatit on kasvatettu Sannin siemenistä, mitkä on otettu viimekaudella kasvaneesta 1320g painoisesta tomaatista. Toivottavasti päästäisiin yli kilon tomaattiin, ennen kun nämä alkavat punottaa.laukaus

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Jyrsiöiden ja lintujen helppo torjuminen kasvihuoneessa

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



 rat Muutaman kerran kasvihuoneessa olen nähnyt iltasella vipeltävän hiiren ja alkukesästä muutama pikkulintu eksyi kasvihuoneeseen.
Vein kasvihuoneeseen stereot noin kuukausi sitten ja radio on ollut päällä siitä asti, ei siksi, että chilit tykkäisivät kuunnella musiikkia, mutta oman viihtyvyyden takia. Kasvihuoneesta on helppo laittaa musiikkia pihalla ollessa, koska se kuuluu niin selvästi ulos.

Ajattelinkin soittimen viennin jälkeen, että onkohan siitä johtuvaa, kun ei ole enää lintuja tai hiiriä näkynyt. noin pari viikkoa sitten laitoin vähän jatkojohtoja uudelleen ja hetken istuskeltuani, pitkästä aikaa hiiri vipelsi kasvihuoneessa. En hirveästi kiinnittänyt siihen huomiota, mutta ajattelin, että johtuikohan siitä, että soittimessa ei ole johdot kiinni ja radio ei ole päällä.
Tänään järjestellessäni kasveja uudestaan, piti vesiviljelyssä olevien kasvien johtojen paikkaa vähän vaihtaa ja samalla soittimesta oli jonkin aikaa virta pois. Homman suoritettuani istuskelin kasvihuoneessa, sottimessa ei vielä ollut johdot kiinni ja taas näin hiiren vipeltävän.
Yhtään ainutta kertaa en ole kasvihuoneessa hiirtä tai lintua nähnyt, silloin kun radio on päällä. En tiedä, moittiiko ne radio novan ohjelmatarjontaa vai pitääko se meteli ne pois. Samoin kasvihuoneen katolle en ole huomannut kertaakaan laskeutuvan linnun, kun radio on päällä. Ennen soittimen tuontia aina välillä säikähdin, kun varis tai harakka laskeutui kasvihuoneen päälle. Kuuluu yllättävän kovaäänisesti sisälle kasvihuoneeseen.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Sadonkorjuuta

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Muutaman viimepäivän helle alkaa kypsyttämään satoa, pääsatoon on vielä aikaa, mutta satunnaisia marjoja saa keräillä melkein päivittäin. Tänään kerätyt marjat.

Aji Fantacyaji_fantacy
Aji Ricoaji_rico
Aji Verdeaji_verde
Bolundobolundo
Duke Baccatumduke_baccatum
Melindamelinda
Naganeronaganero
Star Fishstarfish
Näiden lisäksi kasvarista ollaan oltu omavaraisia kurkkujen ja tomaattien suhteen. Kurkkuja tulee naposteltua välillä pari kolmekkin päivässä, eikä silti loppua näy.kaikki

torstai 21. heinäkuuta 2016

Kahden kuukauden ero kasvihuoneessa

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kahdessa kuukaudessa aikamoinen ero. Kasvihuonekautta jäljellä vielä reilu 2kk, lämmittämällä vieläkin enemmän. Tarkoitus olisi jatkaa kautta joulukuun alkuun, riippuen tietenkin vähän keleistäkin. Jos alkutalvi on oikein kylmä, niin lopetusta mietitään uudelleen.
Mutta jos syksy / alkutalvi on yhtä leuto, kun viimevuonna, niin siellä joulukuun alussa voisi olla hyvä aika lopetella. Riippuen siitäkin, paljonko siihen aikaan on chiliä kypsymässä. Muutaman marjan takia ei lämmitystä viitsi päällä pitää.
Mutta jos edetään kasvihuonekautta sinne joulukuun alkuun, niin sehän merkitsee sitä, että kautta on vielä jäljellä noin 4kk, eli ei olla vielä edes puolessa välissä kautta (Ekat kasvit viety kasvariin 9.4.2016)
Tuossa kauden jatkumisessa on monta muuttujaa, sitä voidaan jatkaa vaikka ympäri vuoden, jos kelit ovat sellaisia, että rittää pelkkä pakkasöiden kylmyyden torjunta. Jos taas talvi alkaa aikaisin ja lämpötilat ovat sellaiset, että lämmittimet pitää olla ympäri vuorokauden täysillä, niin siinä ei taas ole mitään järkeä ja hintakin pompsahtaa turhan suureksi.
Kuva otettu 21.5.2016 Kuvilla eroa 2kk vanha
On se vaan kumma, kun kasveja katselee päivittäin, niin tuntuu, että niihin ei tule kasvua juuri ollenkaan.

Kuva otettu 21.7.2016 Kuvilla eroa 2kk koko

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Chiliä nippuun ja lehtien karsintaa

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuooneessa alkoi tila loppumaan aivan täysin, eikä kulkemaan enää sopinut, niin jotakin asialle piti tehdä. yksitoista Rocotoa on nyt terassille siirretty.
Samalla melkein kaikki chilit sidottiin noin 80cm korkeudesta löysästi narulla nippuun, niin taas sopii kulkemaan. Sidonnan jälkeen lehtimassaa piti karsia jonkinverran, niin ilma pääsee liikkumaan ja lehdet ei homehdu. Oikeassa reunassa olevat chilit saivat suurimman lehtien karsinnan.koko
juuret



10 päivää sitten vesiviljelyyn siirretty Laukaus tomaatin pistokas on jo tehnyt kohtalaisen suuret juuret ja näyttää jo pirteältä, vaikka tänäänkin kasvihuoneessa todella kuuma.
Tomaatilla on tällä hetkellä lannoitevahvuus EC 1.0, tätä tullaan nostamamaan heti kun juuret vielä vähän kasvaa.
Muiden kasvien osalta siirryttiin lannoittamaan pelkällä Chili Plus sato lannoitteella, joten typen määrä on nyt reilusti pienempi.
Alkukausi on lannoitettu Chili Plus sato 1/3 ja Chili Plus kasvu 2/3. NPK-Arvo on alkukauden ollut 11-4-20.
Nyt pelkkä Chili Plus Satoa NPK-Arvo 8-6-30.
Eiköhän tämäkin laukaus kerkeä vielä tehdä muutaman julmetun kokoisen tomaatin, onhan tässä vielä kasvihuonekautta jäljellä noin 4kk.
Viimevuonna kausi kasvihuoneessa  loppui kovaan yöpakkaseen 7.10, lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Tänävuonna kautta on tarkoitus jatkaa reilusti lämmittemen avustuksella.






Muutama chilikuva vielä loppuun, Kondom Paprika.kondom
Melinda.melinda

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Heinäkuun puoliväli kasvihuoneessa

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuoneessa rupeaa olemaan jo aika ahdasta, tänäänkin chilejä sidottiin nippuun, niin että käytävät taas erottuvat ja pääsee kulkemaan.

Nämä kuusi kuvaa on samasta Rocoto Canariosta. Canario on kasvanut ja haarautunut aivan mahdottomasti vesiviljelyssä.canario1canario2canario3canario4canario5canario6
Tomaatit kypsyvät juuri sopivaa vahtia, tomaatteja saa poimia noin 7kpl jokapäivä, mikä on paljon parempi, kun se että kaikki kypsyisi kerralla. Parissa isoimmassa tomatissa on jo 13 terttua tomaattia ja latva on melkein katossa.tomaatittomaatit2

Ärsyttävä terska.arsyttava_terska
Baccatumchili
rocoto_red_peruvian







Rocoto Red Peruvian vasemmalla ja Rocoto Santa Natalia alapuolella
rocoto_santa_natalia



Vielä kuva koko kasvarista.koko

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Vesiviljely opas bubbler

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Vesiviljelyä pidetään vaikeana ja työläänä, vaikka itseasiassa se on monesti jopa helpompaa, kuin multaviljely. Kastelutarvetta ei ole, kunhan pitää huolen, että ravinneliosta riittää.
Bubblerissa ravinneliosta hapetetaan kokoajan ilmapumpulla. Kasvin juuret kasvavat ravinneliokseen asti ja ottavat vastaan todella tehokkaasti vettä ja ravinteita. Ylikastelun mahdollisuutta ei ole, koska vesi on niin happipitoista.
Vesiviljelyssä kasvuvauhti on todella kovaa, verrattuna mullassa kasvattamiseen, väittäisin sen olevan jopa tuplasti nopeampaa.

 

Mitä sitten tarvitaan vesiviljelyyn?

Tässä keskitytään bubbler tyyppiseen vesiviljelyyn, missä ravinneliosta hapetetaan ilmapumpun ja ilmakivien avulla.
Tarvikkeet (Löydät kaikki tämän ohjeen tarvikkeet Chilinkasvattajat.com verkkokaupasta. kikkaamalla tätä tekstiä.)
  • Ilmapumppu
  • Verkkoruukku
  • T-haara
  • Ilmakivet
  • Letkua
  • Ämpäri tai muu astia(tässä 30l käymisastia)
1
Ämpärin kanteen piirretään verkkoruukun koko. ja leikataan vähän pienemmäksi, kuin ruukku, niin liitoksesta tulee tukeva.2
Ilmakivet ja letku liitetään paikalleen. Käytän itse kahta ilmakiveä, niin ravinneliuos hapettuu tehokkaammin, ehkä yksikin riittäisi.3
Ilmakivet astian pohjalle ja letkun toinen pää kiinni pumppuun.4
Testaillaan vähän ilman liikkuvuutta ja kuplien määrää.5
Täytetään astia täyteen, niin että verkkoruukun pohja on noin vedenpinnan tasoa. Lannoitteena Chili Plus.6
Vesiviljelyyn valittiin tälläkertaa Laukaus tomaattin varas, mikä oli jo todella pitkäksi päässyt.7
Tomaatin varsi katkastiin viistoon ja asetettiin vähän verkkoruukun läpi. Jos vesiviljelyyn siirrettäisiin kasvi mullasta, niin sen juuret pestäisiin tarkasti mullasta ja asetettaisiin juuret verkkoruukun pohjalle, mistä ne sitten kasvavat ravinneliokseen.8
Lopuksi vielä ruukkuun laitetaan hydrosora(käy myös tavallinen ruukkusora) tukemaan kasvin pystyssä pysymistä. Verkkoruukussa oleva sora pysyy kosteana veren roiskumisesta johtuen, joten tomaatti kasvattaa sillekkin kohtaa vartta juuria ja jää tukevasti verkkoruukkuun.9
Tämän jälkeen kannattaa pitää muutama päivä pois auringonpaahteesta, niin juuret kerkeävät kehittyä, eikä kasvin haihdutus ole niin suurta.